Hedelmäpelien historia on yllättävän pitkä, sillä ensimmäiset hedelmäpelit kehitettiin jo 1900-luvun alussa. Uhkapeli-lainsäädännön ollessa tuon ajan Yhdysvalloissa erittäin tiukka, oli näistä peliautomaateista saatavilla rahavoittojen sijasta purukumia. Hedelmäpelit kehittyivät ajan kanssa ja nousivat suosituiksi myös Suomessa. Niihin törmäsi etenkin huoltoasemilla, kioskeissa ja ruotsinlaivoilla.

Kolikkopelien viehättävyys perustui pitkälti niiden yksinkertaiseen ja mutkattomaan käyttöliittymään. Retropelit ovat viime aikoina tehneet uuden tulemisen ja tähän rakoon iskee myös Sweet 27, joka on yhdistelmä klassista hedelmäpeliä ja uudenlaista videokolikkopeliä. Tämän mestarillisen pelin on kehittänyt Play´n GO-peliyhtiö, joka on viime vuosina suunnitellut useita valtavan suosion saaneita kolikkopelejä. Yhtiö on ansioitunut etenkin visuaalisella puolella, ja sen pelit ovatkin usein henkeäsalpaavia.

Sweet 27 vie pelaajan keskelle 50-luvun Yhdysvaltojen dinereita ja pirtelöbaareja. Peli henkii ajan glamouria ja tuo tutuksi tämän kadonneen maailman lähtemättömän tunnelman. Sweet 27 on käyttöliittymältään suoraviivainen, eikä pelaajan tarvitse tehdä muuta kuin asettaa panos ja käynnistää peli. Näin ollen peli soveltuu myös sellaisille pelaajille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta videokolikkopeleistä. Pelin visuaalinen ilme on erinomainen ja siitä näkee, että pelin käyttöliittymän tekijäksi on palkattu erittäin taitava graafinen suunnittelija. Lopputulos on erittäin sokerinen ja pelaajan tekee mieli ahmia pelin symboleita voittojen toivossa runsain määrin. Slotin teoreettinen palautusprosentti eli RTP on 96,1 %, joka on oikein oivallinen keskikastin hedelmäpeleille.

Panokset ja voittolinjat

Sweet 27 muodostuu kolmesta kelasta, jotka pyörivät kolmella eri rivillä. Voittomahdollisuuksia on peräti 27 kappaletta ja ne varmistavat tasaisen voittojen kertymisen. Pelikierrokset on myös mahdollista automatisoida, jotta pelaaminen muodostuisi helpommaksi. Pelaaja pystyy myös räätälöimään automaattisia kierroksia, mikä ei ole mahdollista monien muiden pelivalmistajien alustoilla.

Pääsääntöisesti voittoon tarvitaan kolme samaa symbolia, ja mikä parasta, pelaaja voi voittaa usealla eri voittokombinaatiolla samanaikaisesti. Voittoyhdistelmät näkyvät selkeästi pelin voittotaulukossa, mutta kirsikka on pelin pienin symboli ja seitsemän sitä vastoin suurin. Slotissa on myös wild-symboli, joka korvaa kaikki muut symbolit. Peliin pääsee mukaan vaivaisella kymmenellä sentillä, maksimipanoksen ollessa sata euroa. Täten peli soveltuu hyvin erilaisille pelaajille.

Ulkoasu ja teema

Monilta nettikasinoilta löytyy nykyisin erilaisia hedelmäpelejä, joista yksikään ei yllä Sweet 27 ulkoisen ilmeen tasolle. Sweet 27:n grafiikat ovat ainutlaatuiset, jopa täydelliset. Pelin värimaailma on kirkas, mutta värejä käytetään hallitusti. Pelin symbolit ovat teräväpiirteisiä, mutta erityisen hienoa niissä on niiden tyyli, jossa on selkeä yhteys 50-lukuun. Symboleihin on lisätty yksityiskohtina kermaa ja sokeria, jotka tekevät ne herkullisen näköiseksi. Äkkimakea ei puuduta, vaan pelaajan makeanhimo kasvaa slottia pelattaessa. Pelipöydän sommitelma on erittäin selkeä, sillä peliin ei ole lisätty taustaa, joka veisi huomion pois keloilta. Slotin äänimaailma on erittäin hienostunut. Taustalta kuuluu positiivinen sävelmä, joka virittää tunnelman mukaansatempaavaksi. Jos äänet häiritsevät, ne saa tarvittaessa myös suljettua.

Bonustoiminnot

Puhuttaessa bonustoiminnoista on hyvä muistaa, että hedelmäpelien bonukset ovat perinteisesti vaatimattomat. Tämä mahdollistaa sen, että pelaaja pääsee keskittymään pelkkään kelojen pyörimiseen. Pelaajia ilahduttaakseen Play n’ GO on lisännyt Sweet 27 -peliin Rolling Wild -bonustoiminnon. Mikäli pelin wild-symboli tupsahtaa kolmannelle kelalle, aktivoituu tämä bonustoiminto, jossa pelaaja palkitaan ylimääräisillä pyöräytyksillä. Toiminnossa wild pyörähtää kolmannelta kelalle toiselle, ja toisella ilmaiskierroksella ensimmäiselle lisäten pelaajan mahdollisuuksia voittaa. Mikäli wild ilmestyy bonuskierrosten aikana uudestaan kolmannelle kelalle, käynnistyy bonustoiminto uudestaan. Rolling Wild -toiminto voi käynnistyä uudelleen yhteensä jopa yhdeksän kertaa. On myös huomioitava, että bonustoimintojen aikana pelaaja palkitaan myös voittokertoimilla. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että pelaaja pystyy kerryttämään voittokassaansa rankastikin.

Hyvät puolet

Sweet 27 onnistuu luomaan erittäin kauniin ja tyylikkään visuaalisen pelikokemuksen, josta on kiittämistä slotin hienostuneita grafiikoita. Pelin ulkoista ilmettä ei voi olla kehumatta liikaa, sillä vastaavaan törmää vain harvoin. Pelin äänet tukevat hyvin pelin kulkua, ja taustalla pyörivä melodia on oikein viihdyttävä. Ääntä käytetään erityisen hienosti bonustoiminnossa, jonka musiikissa on mukana myös vokaaleita. Tämä luo pelaamiseen tunnelmaa sekä illuusion siitä, että pelaaja istuisi itse diner-ravintolassa nauravia nakkeja syömässä. Rolling-wilds on mukava lisä peliin, sillä se luo lisää jännitystä. Pelissä on mahdollista myös tuplata, ja mikä parasta, pelaaja voi valita kahden eri gambling-vaihtoehdon väliltä, joista toinen mahdollistaa voittojen kertomisen jopa neljällä.

Huonot puolet

Sweet 27 on upea hedelmäpeli, jonka vertaista on vaikea löytää. Tästä johtuen pelistä on vaikea löytää varsinaisia negatiivisia asioita. Toki peliä voisi vielä kehittää eteenpäin, jotta pelaamisesta tulisi vieläkin hienompi kokemus. Näytölle voisi lisätä keloja, sillä niitä on tällä hetkellä vain kolme kappaletta. Peliin tulisi lisää jännitystä, mikäli voittomahdollisuuksia olisi useampia ja voittoyhdistelmät olisivat monimutkaisempia. Slottiin voisi lisätä soittolistan, josta valittavana olisi erilaisia teemaan sopivia kappaleita. Sallittua maksimipanosta voisi kasvattaa, jotta myös korkealla riskillä pelaavat pelaajat innostuisivat pelistä. Slottiin voisi rakentaa myös progressiivisen jackpotin, jolloin pelaamisesta tulisi pelaajalle palkitsevampaa. Sweet 27 ei tarvitse varsinaisesti videoita eikä animaatioita, mutta peliin voisi lisätä erikoisefektejä, jotka voisivat käynnistyä esimerkiksi voittojen syntyessä.

Yhteenveto

Sweet 27 on yksi kaikkien aikojen hienoimmista hedelmäpeleistä. Sen hienostuneet grafiikat tekevät lähtemättömän vaikutuksen pelaajaan ja ovat omiaan luomaan peliin aivan erityislaatuisen tunnelman. Slotti on mekaniikaltaan erittäin yksinkertainen, joten pelin oppii hyvinkin nopeasti. Pelikierrokset on myös mahdollista automatisoida, jotta pelaaminen olisi mahdollisimman helppoa. Pelin panosskaala on 0,20-100 euroa, joten se soveltuu monenlaisille pelaajille. Lisäjännitystä tuo Rolling Wild -erikoistoiminto, jonka aikana pelaajan on mahdollista saada voittokertoimia sekä ilmaisia kierroksia. Slottiin on rakennettu myös tuplausominaisuus, joka tuo peliin lisää jännitystä. Peliä on mahdollista pelata myös mobiilialustoilla, eikä peli vie suurta kaistanleveyttä. Iskikö makean nälkä? Sukella Sweet 27:n sokerilla kuorrutettuun maailmaan ja käynnistä peli heti!