Blood Suckers on kulttimaineeseen noussut vampyyriteemainen kolikkopeli NetEntilta. Se kuuluu peliyhtiön vanhimpiin slotteihin, mutta sen tenho ei ole todellakaan laantunut ajan saatossa! Pelissä pääset kokemaan hiuksia nostattavaa jännitystä paitsi kauhuteeman parissa, myös taskuun kilahtelevia voittoja odotellessa. Kysymys kuuluu: uskallatko pelata?

Vampyyrit kuvataan ehtymättömän verenhimoisina olioina, joilla on erilaisia yliluonnollisia voimia. Ne ovat kiehtoneet ihmisiä läpi aikojen, ensin kansanperinteessä ja mytologioissa, ja sittemmin erilaisissa populaarikulttuurin tuotoksissa. Tarinoita vampyyreista on kerrottu kaikkina aikakausina, ympäri maailman. Modernin ajan vampyyrimyytin katsotaan syntyneen Bram Stokerin vuonna 1897 ilmestyneestä Dracula-kirjasta. Nykypäivän tunnettuja vampyyrikuvauksia ovat muun muassa Vampyyripäiväkirjat kirja- ja televisiosarja, Houkutus-kirjasarja sekä True Blood tv-sarja.

Blood Suckersissa ei lähdetä kuitenkaan siihen suuntaan, että vampyyreita kuvattaisiin romantisoidusti ja inhimillistäen, vaan slotissa ammennetaan ennemminkin kauhuperinteestä, jossa vampyyreihin yhdistetään pahuus, synkkyys ja tietynlainen groteskius. Pelaajan tehtävänä on seivästää nämä hahmot arkkuihinsa, ei ystävystyä heidän kanssaan. Tämä lähestymistapa on varmaan yksi syy pelin suosiolle, sillä Blood Suckersista on löydettävissä vanhoja kunnon kauhuelementtejä. Tämän lisäksi Blood Suckers on myös kelpo kolikkopeli. Siinä on mukana voitot kolminkertaistavat ilmaiskierrokset sekä hengästyttävä bonuspeli, jossa pelaaja pääsee yrittämään vampyyrien eliminointia vasaran ja seipään avulla. Voitot ovat hyviä myös peruspelin puolella. Viidellä scatterilla panoksensa saa 100-kertaisena takaisin! Ja viidellä wildilla saa itselleen pelin jackpotin, eli 7500.

Panokset ja voittolinjat

Blood Suckersissa on viisi kelaa ja 25 voittolinjaa. Panoksen voi asettaa välille 0,25–50 € per kierros. Bet Level -painikkeella voi säätää panossummaa ja Bet Lines -painikkeella aktiivisten voittolinjojen määrää. Maksimipanoksen saa käyttöönsä Max Bet -kuvakkeesta. Halutessaan pelin saa pyörimään automaattisesti sille määritellyn kierrosmäärän ajan, painamalla Auto-painiketta. Perussymbolien lisäksi keloilla nähdään wildeja, scattereita ja bonussymboleja.

Perussymbolit korvaavassa wildissa on kuvattuna vampyyri, joka on valmiina puraisemaan nuorta naista. Scatterissa taas esiintyy pelottava vampyyrimorsian ja bonussymbolissa on vasara ja seiväs. Scatterit ja bonussymbolit johdattavat pelaajan bonustoimintoihin, joista kerrotaan tarkemmin myöhemmin tässä artikkelissa. Pelin RTP on todella korkea, peräti 98,0 %. Tämä luonnollisestikin kannustaa entisestään voittojen tavoitteluun.

Ulkoasu ja teema

Blood Suckers toteuttaa kauhuteemansa hienosti läpi pelin. Esimerkiksi symboleissa ei nähdä tavanomaisia pelikorteista tuttuja kirjain- ja numerosymboleja vaan ne ovat kaikki teemaan liittyviä. Perussymboleissa esiintyy henkilöhahmoja, jotka tuovat suurimmat voitot. Matalamman arvoisissa symboleissa esiintyy muuta teemaan liittyvää esineistöä, kuten jousi ja nuoli, raamattu ja koeputki sekä valkosipuli. Wildissa kuvataan vampyyria, joka on valmiina puraisemaan nuorta, kaunista naista, scatterissa on vampyyrimorsian ja bonussymbolissa vasara ja seiväs – valmiina vampyyrin metsästykseen. Sekä Blood Suckersin ulkoasu että sen äänimaailma onnistuvat luomaan kutkuttavan jännittävän tunnelman ja viemään pelaajan vampyyrien kauhunsekaiseen maailmaan. Slotti ei ole kuitenkaan aivan uusimmasta päästä, joten osa pelaajista voi jäädä kaipaamaan nykyaikaisempia grafiikoita.

Bonustoiminnot

Blood Suckersissa on kaksi varsin näppärää bonustoimintoa: ilmaiskierrokset ja varsinainen bonuspeli. Nämä tuovat paitsi lisäjännitystä peliin, mutta mahdollistavat myös mukavat voitot. Bonuspeliin pääsee saadessaan voittolinjalle kolme bonussymbolia. Sen jälkeen pelaaja johdatetaan hämyiseen huoneeseen, jossa on 12 suljettua arkkua. Pelaaja pääsee valitsemaan jonkin arkuista, tavoitteenaan löytää sellainen, jossa makaa vampyyri. Aina vampyyrin löytyessä tämä kohtaa karun kohtalonsa ja pelaajalle seuraa palkinto. Mutta jos arkku on tyhjä ja sieltä lennähtää ainoastaan lepakoita, bonuspeli päättyy. Voitot riippuvat siitä, millä panossummalla on peruspelin puolella pelannut. Blood Suckersissa saa kymmenen ilmaiskierrosta, jos onnistuu saamaan vähintään kolme scatteria minne tahansa ruudulle. Ilmaiskierrosten aikana voitot saa kolminkertaisina ja uusia ilmaispyöräytyksiä on mahdollista saada uusilla scattereilla.

Hyvät puolet

Blood Suckers on hiuksia nostattavan jännittävä kolikkopeli, joka vie pelaajansa vampyyrien ja kauhun maailmaan. Slotti onnistuu viemään teemansa hienosti läpi koko pelin sortumatta liialliseen romantisointiin tai kaunisteluun. Blood Suckers viehättääkin varmasti kaikkia kauhugenren faneja. Pelaaminen on helppoa, joten peli sopii hyvin myös aloittelijoille ja slotin minimipanos, 25 senttiä, on varsin kohtuullinen. Paksua lompakkoa ei siis tarvita ja pelistä löytyy myös ilmaisversioita, joissa voi pelata pelkällä leikkirahallakin. Blood Suckersissa on oikein mukavat bonustoiminnot: ilmaiskierrokset sekä varsinainen bonuspeli. Bonuspelissä pelaaja pääsee totuttua aktiivisempaan rooliin saadessaan valita eri arkkujen väliltä. Erityismaininnan slotti ansaitsee siitä, että sen 98 prosentin RTP on todella korkea.

Huonot puolet

NetEntin Blood Suckers on jännittävä ja hienosti oman vampyyriteemansa toteuttava kolikkopeli. Koska Blood Suckers ei ole kolikkopelien aivan uusimmasta päästä, osa pelaajista voi kuitenkin kokea pelin grafiikat turhan vanhanaikaisina. Pelin maksimipanos 50 €, voi myös karkottaa niitä pelaajia, jotka haluavat pelata todella isoilla panoksilla. Blood Suckersin ikä voi nousta esiin myös sen kautta, että nykypeleihin tottuneille slotin bonustoiminnot voivat vaikuttaa turhan suppeilta. Blood Suckers onkin ennen kaikkea toimiva peruspeli muutamalla kiinnostavalla lisätwistillä. On myös mahdollista, että slotin verta ja kauhua tihkuva maailma ei viehätä kaikkia pelaajia ja Blood Suckersin pelaajan pitääkin olla varustettu ainakin jossain määrin kylmillä hermoilla ja jännityksen sietokyvyllä.

Yhteenveto

Blood Suckers on vampyyriteemainen slotti, joka on peliyhtiö NetEntin käsialaa. Selkäpiitä karmivaa jännitystä on luvassa pelaajan metsästäessä voitokkaita symboleja sekä vampyyreita. Bonuspelissä pelaaja pääsee seivästämään arkuissaan makaavia vampyyreja sekä keräämään samalla kelpo palkintoja itselleen. Luvassa on myös ilmaiskierroksia, joiden aikana oman panoksensa saa kolminkertaisena takaisin.

Jos vampyyrit tai kauhugenre ylipäätään ovat sinun juttusi, tulet varmasti ihastumaan tähän peliin, sillä pääset seikkailemaan hirviömorsianten, verenhimoisten vampyyrien ja viattomien naisuhrien parissa. Yksinkertaisten sääntöjensä vuoksi Blood Suckers sopii hyvin myös aloitteleville pelaajille, mutta se tarjoaa taattua jännitystä ja tavoittelemisen arvoisia palkintoja myös kolikkopelikonkareille. Jos Blood Suckers ei ole sinulle vielä tuttu, kokeile sitä ihmeessä, vaikka jo tänään!